Vatasen FatCamp osa4

Hej taas!

Läskin polttoa takana nyt kuusi kokonaista viikkoa mutta onneksi meillä on vielä 18 pitkää viikkoa edessä 🙂 Willen projekti lähti aika takkuisesti liikkeelle sairasteluiden johdosta mutta onneksi ukko on saatu nyt takaisin kehään ja nyt alkaa sitten myös Willen osalta kunnon vääntö! Elisa mennä porskutta eteenpäin tasaista tahtia eikä matkan varrelle ole sen isompia kuoppia mahtunut, ruuat vedetään edelleen taksin rattia pyöritellen ja treenit tehdään keskellä yötä kun muut ovat nukkumassa 🙂

elisa-2

Wille on ollut nyt terveenä viikon päivät ja pidetään peukalot tiukasti pystyssä että ukko pysyy terveenä nyt loppu dietin ajan niin saadaan vatsamakkaroille kyytiä! On kuitenkin tärkeä erottaa se fiilis milloin ei ole järkeä mennä salille, terveenä treenataan, kipeänä sitten vaan sairastellaan. Treeni harvemmin flunssa yms oireita karkoittaa tai parantaa, annetaan kropan levätä silloin kun se sitä vaatii, esim sydänlihastulehdus ei ole pelkästää vain myytti.

Molempien diettiläisten viime viikkoiset tulokset on hiipumaan päin mutta tämä oli odotettavaa tässä vaihessa kun alkurytinä on hoidettu pois jaloista. Willen kohdalla emme tee muutoksia koska alla on vasta sen verran vähän kovaa treenaamista, joten Willen tuloksista ei voi spekuloida mitään selkeitä johtopäätöksiä vielä. Elisalla on ollut sen verran tasaista menoa että voidaan tässä vaiheessa jo vähän lyödä näppejä kiinni ohjelmien sisältöön.

weeeeeeee

Willen 6vk speksit:

  • Aamupaino: 124kg –> 113,2kg
  • Kalorit: 2535kcal
  • Treenit: 3kpl punttitreeni / 2kpl 30min aerobinen
  • Muutokset: –

Elisan 6vk speksti:

  • Aamupaino: 115kg –> 110kg
  • Kalorit: 1850kcal
  • Treenit: 3kpl punttitreeni / 2 kpl 45min aerobinen
  • Muutokset: -200kcal (hiilihydraateista), aerobiset 30min –> 45min, jokaiseen salitreenin 10min lisää aerobista.

Alkulöysät on otettu pois päältä ja nyt vasta aletaan tekemään duunia, ei mittään muuta kun kovaa eteenpäin!!

Jos itse tartteet apua rasvan polttamisessa niin tyrkkää mulle s.postia tulemaan niin viritellään homma käyntiin! [email protected]

online valmennus2

Muistahhan seurailla somessa!!

Kotisivut <– PT Palvelut!

Facebook <– Tykkää!

Instagram –> ptvatanen

SnapChat –> ptvatanen

Youtube <– Tilaa!

PPS-Shop <– PROTSKUUUU

 

Vatasen FatCamp osa3

Hej ystävät hyvät!

Läskileiriä on takana nyt kuukauden päivät ja molemmat uhrit Elisa sekä Wille on vielä mukana menossa! Hommat on rullanut hyvin eteenpäin, vasta kuukausi takana ja molemmilla tuloksia on tullut vähintään sen verran mitä olimme suunnitelleet!

Elisa mennä porskuttaa kovaa vauhtia eteenpäin, treenit suoritetaan about klo: 03.00 aikaan yöllä ennen työvuoron alkua, siinäpä sitä monelle vähän mallin ottamista. ”Yhyy yhyy ei jaksa mennä kasin aikaa aamulla salille” Elisa menee klo:03.00… Ruoat monesti Elisa syö kylmänä autoa ajaessa kun kiireisen taksinkuskin ammatissa ruokatauot vedetään lennossa 🙂 Hurja tyyppi! Dietti on pitänyt hyvin ja rasva on sulanut! Elisan kohdalla isoimman muutoksen huomaa hävinneissä senteissä joita on todenteolla lähtenyt!

Elisan 1kk speksit:

  • Aamupaino: 115kg –> 111kg
  • Vyötärö: 119cm –> 108cm
  • Kalorit: 2050kcal
  • Treenit: 3kpl punttitreeni / 2kpl 30min aerobinen

elisa

 

Willen startti ei ehkä kovin hollywoodmainen ole mutta tulosta on alku tökkimisistä huolimatta tullut todella vakuuttavasti! Viime blogissa kirjoitin että Wille sairastui kovaan flunssaa, no se flunssa jatkui ja kun vihdoin se parani niin jälkkäriksi tuli silmätulehdus joka omalta osaltaa lyö vähän käsijarrua treenihommiin. No nämä pikku takapakit ei menoa hidasta, Wille on kova luu joten tulosta ollaan tehty sängyssä makaillessakin! Tai mitä lie sitten sieläl tehnytkään.. 😀

Willen 1kk speksti:

  • Aamupaino: 124kg –> 114,7kg
  • Vyötärö: 126cm –> 123cm
  • Kalorit: 2535kcal
  • Treenit: 3kpl punttitreeni / 2kpl 30min aerobinen

Molempien projekteja jatketaan samalla sapluunalla eteenpäin! Olen hyvin tyytyväinen molempien panostukseen! 1kk takana, 5kk edessä 🙂 Pysy mukana loppuun asti!

Muistahhan seurailla somessa!!

Kotisivut <– PT Palvelut!

Facebook <– Tykkää!

Instagram –> ptvatanen

SnapChat –> ptvatanen

Youtube <– Tilaa!

PPS-Shop <– PROTSKUUUU